Aikido nuorten suosiossa

Kainuun sanomat 30.1.1985 (et)

Neljä vuotta sitten perustettu Kajaanin Aiki-JO ry on saanut pirteän vastaanoton erityisesti nuorisolta. Seura piti viime viikonloppuna leirin, johon osallistui kolmisenkymmentä Aikidon harrastajaa. Vetäjänä oli helsinkiläinen Juhani Laisi. Kajaanin Aiki-JO ry järjestää vuosittain 4-5 vastaavanlaista kurssia ja niiden lisäksi aloitteleville harrastajille peruskursseja.

Suomeen Aikido tuli 1970-luvun alkupuolella. Nyt tämä "villi" laji on tulossa entistä voimakkaammin yleiseen tietoisuuteen, sillä Aikidoliitto liittynee SVUL:iin tämän vuoden aikana. Aikidoliitossa on noin tuhat jäsentä, joista 85 kuuluu Aiki-JO-yhdistykseen.

Aiki-JO-yhdistyksen puheenjohtajan Hannu Reinikosken mukaan Aikidon perusperiaatteena on väkivallattomuus: "Kovaan ei vastata kovalla. Ihmiseen kohdistettu hyökkäys pyritään väistämään, ohjaamaan tavallaan ohi, niin ettei vastustaja vahingoitu. Aikidon tavoitteena onkin antaa valmiuksia käytännön elämän erilaisiin tilanteisiin."

Aikidoon kuuluu tärkeänä osana keskittyminen ja itsekuri. Liikkeet tehdään varsinkin alkuvaiheessa opettajan valvonnassa, mikä opettaa oppilasta kuuntelemaan ja kunnioittamaan toista ihmistä. Reinikoski sanoo, ettei nuorten kanssa ole ollut minkäänlaisia kurinpidollisia ongelmia. - Aikido rauhoittaa ihmistä ja opettaa elämään sovussa oman itsensä ja muiden kanssa. Opetuksessa ovat kaikki samanarvoisia. Tytöt ja pojat voivat harjoitella keskenään, samoin kuin eri-ikäiset ihmiset. Myöskin aloittelija ja pitkälle edennyt harjoittelija voivat treenata hyvin yhdessä.

Aikidossa ei kilpailla lainkaan. Tälläkin pyritään korostamaan kaikkien tasa-arvoisuutta ja lajin hengen pysymistä perusperiaatteen mukaisesti rentona. Kilpailun sijasta ovat käytössä musta ja valkoinen vyö, jotka molemmat jakautuvat vielä erilaisiin arvoihin. Näillä halutaan varmistaa tietyn perustekniikan oppiminen ennen kuin edetään vaativampiin suorituksiin.

Takaisin