Budon etiketti
Suomennos internetistä/kjartan@ii.uib.no
Mitä varten, täsmällisesti ottaen, me kumarramme ohjaajalle ja toisille harjoittelijoille harjoitellessamme japanilaisia taistelutaitoja? Onko siinä jotakin, josta meidän vapaitten, tasa-arvoisten, demokraattisten kansalaisten pitäisi loukkaantua? Asian tekee vielä pahemmaksi se, että joissakin lajeissa kumarretaan kuvalle, tai vielä hullummin, seinälle. Mistä tämä käyttäytyminen tuli? Tehkäämme viipymättä selväksi, että kumartaminen ja muut taistelutaitojen etiketin muodot eivät ilmaise nöyristelyä. Ne ilmentävät kunnioitusta, mikä on täysin eri asia. Kohteliaan käyttäytymisen muodoilla dojolla on tarkoituksensa, kiitos lajien japanilaisten juurien.
Reishikin alkuperä länsimaissa
Taistelutaitojen etiketti periytyy tietenkin niiden japanilaisesta syntyperästä. Ne miehet ja naiset, jotka ensimmäisinä esittelivät budoa länsimaissa, toivat myös mukanaan ne opetusmenetelmät, jotka he olivat saaneet omilta opettajiltaan. Nämä menetelmät sisälsivät reishikin. Parin länsimaisen sukupolven jälkeen kumartelu ja pokkailu on saattanut alkaa näyttää hieman teennäiseltä. Tämä on vain luonnollista, koska me länsimaalaiset ilmaisemme kohteliaisuuttamme muutoin kuin kumartamalla. Me kättelemme ja teitittelemme, avaamme oven toisille. Meillä on tusinoittain eri tapoja olla kohteliaita ja kunnioittavia, joita tulemme ajatelleeksi suunnilleen yhtä usein kuin japanilainen kumartamista - ei usein.
Alkuperä Japanissa
Japanissa itsessään reishiki kehitettiin korkealle asteelle Tokugawa-kaudella (1603-1868), silloin syntyneiden erilaisten tämän taidon koulukuntien myötä. Aikakauden suuri uuskonfutselainen liike oli pääsysäys, joka lisäsi toimintaan sen hierarkkisen merkityksen, joka sillä on tänäänkin. Ajatus siitä, että kaikki auktoriteetti tuli ylhäältä, ja että jokaisella oli oma paikkansa asioiden järjestyksessä, vahvistettiin kumarruksen asteen avulla ihmisten kesken. Keisarillinen hovi oli, varhaisimmasta historiasta lähtien, aina korostanut reishikiä, ja sotilaat (jotka alunperin olivat tavallisia maalaisia) olivat seuraelämän myötä omaksuneet tavan itselleen. Shogunaatin hoviväki otti käyttöön nämä tavat, ja heiltä samurait ympäri maata oppivat käyttämään samoja muotoja.
Samurain reishiki
Sotilailta ei kuitenkaan vienyt kauan aikaa luoda omat, tunnusomaiset käytöstapansa. Tokugawa-kaudella kumartamistoimitus meni jopa yksinkertaisen auktoriteetin tunnustamisen ohi siihen, miten toimia sopivalla tavalla kaikkina aikoina. Yksinkertaisesti sanottuna reishiki salli Edon samurain toimittaa asiansa ilman hyökkäyksiä puolin tai toisin, ja olla antamatta tarkkaavaisuuden herpaantua hetkeksikään. Oli yhtä paljon kysymys turvallisuudesta kuin oikeasta toiminnasta ja kohteliaisuudesta. Kun jokaiseen ulkoiseen liikkeeseen kiinnitettiin huomio, soturin mieli ei voinut muuta kuin olla hereillä kaikkina aikoina. Kun ei uneksittu, onnettomuuksien mahdollisuus väheni, eikä tehty (tai hyväksytty) mitään toimintaa, jolla ei ollut tarkoitusta. Tämä on se samuraitten etiketin puoli, joka on "lisätty" taistelutaitoihin länsimaissa. Kumarrukset eivät ole alistumisen muotoja, vaan tapa harjoitella turvallisesti ja valppaasti. "Budo alkaa ja loppuu reishikillä." Tämä ei tarkoita, että nyökkäämme harjoituksen alussa ja lopussa; se tarkoittaa, että budo on reishikiä. Käytöstapoja ei ole "lisätty", ne ovat olennainen osa taitoa.
Reishiki länsimaissa
Ei ole mitään väärää olla kumartamatta ohjaajallesi muun syyn vuoksi kuin kiittääksesi. Hän on työskennellyt kovasti monien vuosien ajan saavuttaakseen sen taidon tason, joka nyt voidaan siirtää sinulle. Tuota sitoutumista tulisi arvostaa, koska aikaisemmin tehty työ tekee sinun oppimisesi helpommaksi. Kumarrukset ja muut kohteliaisuuden muodot taasen kertovat ohjaajalle ja sinulle, että arvostat tuota panosta ja kunnioitat sitä riittävästi yrittääksesi omasta puolestasi oppia parhaasi mukaan. Tällä tavoin reishikillä on tarkoituksena pakottaa sinut keskittymään siihen mitä olet tekemässä.
